Jälkijäristyksiä

On upea aurinkoinen aamu, mutta alakuloisuus asuu sisälläni. 

Talossamme oli tulipalo. Sen aikana jouduin osalliseksi pelottavaan tapahtumaan, jossa kannoin ystävääni tulelta turvaan ja kurottelin käsiäni auttamaan jokaista jota pystyin auttamaan. Odotin hädissäsi lisää apua ja pelastusta välitöntä lääkitystä tarvitsevalle ystävälle. Pitelin sylissäni shokissa olevaa ihmistä ja soitin hänen läheisiään paikalle. Apu ja pelastus tulivat nopeasti ja kaikki olivat pian turvassa.
Koti on säästynyt ja olemme nyt kotona mieheni ja minä. Meille tuli vain vähän savun hajuista pyykkiä pesulaan vietäväksi ja hiukan muita lieviä seuraamuksia noin aineellisesti. Hoidin välttämättömiä asioita ja asetuin elämään eteenpäin. Nyt minulla on aikaa itselleni, aikaa katsoa sieluni maisemaa. Sielu, tai mikä lie minäkuva, olikin järkkynyt reippaasti, suorastaan ihan yllättävästi.
Joskus ihmettelin mitä se järkyttynyt oikein tarkoittaa, en ihmettele enää. Tiedän sen tarkoittavan ihan kirjaimellisesti sitä, että sielunmaisemassa käy järistys. Se järkkyy kuin järisevä maa. Enää ei sisälläni olekaan se sielunmaisema, jossa häämötti tuttuna itsetyytyväisyyden vaara, toisaalla näkyi tuttu ahdistuksen alamaa, kauempana kohosivat onnen kukkulat ja tutulla paikallaan olivat opinsarat eletyn elämän pellolla. Tutussa paikassa välkkyi ennen taidon järvi, virtasi vuolaana puuhastelun puro ja horisontissa siinteli tunteiden meri.
Sitä maisemaa ei sielussani enää ole. Se on järkkynyt, se on poissa. Tässä uudessa maisemassa on tuskan vuoria. Tunteiden mereltä on tullut tsunami vieden mukanaan tutut onnen kukkulat ja täyttäen vierailla vesillä ahdistuksen alamaat. Poissa on tuttu ilon lähde ja puuhastelun puron uoma on kiertynyt kummille mutkille. Itsetyytyväisyyden vaara on alennut pieneksi kummuksi, mutta se ei pahemmin sureta. Paljon surullisempaa on yrittää löytää itsetunnon pientä lehtoa ja huomata sen olevan täynnä kuolleita rohkeuden kukkia. Aion kuitenkin lähteä varovasti kulkemaan sieluni uuteen maantieteeseen. Uskon, että löydän sieltä  vielä muitakin hyviä asioita kuin rakkauden lujan kallion jolta tosin oli hellyyden hiekka huuhtoutunut pois.
Mutta kyllä se siitä, niinhän sitä sanotaan ja tämän verran elettyään tietää, että kyllä se siitä. Kohta aika taas kuluttaa nuo tuskan vuoret pyöreämmiksi ja kaikki uusi tulee vanhaksi tutuksi. Niin se on käynyt muidenkin mullistusten ja muutosten jälkeen. Tämä järkytys vaan nyt oli perusteellisempi kuin ne aiemmat. No, ainakin se on tuoreempi. Nyt on jo taas huominen ja aika kuluu kuluttaen muistoja sekä muovaten sieluni maisemia.
Sitä paitsi, kun ovat nuo sukuni juuret Karjalan mailla niin: ”Ilo pintaan vaikka sydän märkänis”.

Kotona ollaan tulipalon jälkeen

Jahuu, kotiin on päästy tulipalon jälkeen.
Lämmitys ja lämminvesi tosin puuttuivat seuraavaan aamuun asti, mutta oma peti odotti ilman muita hajuja kuin omat käryt. Mies tyyntyi nopeasti kotioloon ja odotteli Emerdalen alkua. Itse menin kohta petiin ja nukuin aamuun asti tai ainakin niin kauan kuin selkä antoi maata. Kaikki kanssakärsijätkin olivat kunnossa, ainakin olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa.

Palanut asunto. Asukkaan pelesti ihme, osaava naapuri ja leveäsiipinen enkeli

Kaikenlaisia oloja ja sivu juonteita on ilmennyt palon jälkeen.
Masennus iski yhden yön aikana, mikään ei suju ja mitään ei ymmärrä. Olo on uupunut ylimääräisen adrenaliinin häivyttyä kehosta. Onneksi koti on ihanan turvallinen paikka masentua. Aamulla huomasin myös, että oho, paino on pudonnut kilon. Tämä kilo olisi voinut jäädä, sillä onhan se rankka pudotustapa, tuo happiräjähdyspalo. No mutta, ainetta se vaan on, se kilo läskiä meinaan, mitä sitä suremaan varsinkaan kun ennen tulipaloa olisi riemuinnut sen putoamisesta. 

Usein kuluneen viikon aikana halusi vain parkua ja puhua ystävilleen ilman, että joku arvostelisi tekemisiä, mutta ELÄMÄ ON... Yksi ystävän ystävä kysyi, että ’kuinka sä voit koko ajan kuvata ja julkaista sun kuvia, vaikka olisi tärkeempääkin...’ heti tuli mieleen, että muutkin voivat ihmetellä. Kiirehdin siis facebookiin kertomaan kaikille kavereille, että kuvat ovat minun tapani kertoa mille tuntuu ja purkaa sekä jakaa juttuja ystävien ja kaverien kanssa, se on erilaista kuin ne tuhat sanaa, mutta mulle ominainen tärkeä ilmaisutapa.

 

Vahinkolistaa ei meidän onneksi

tarvitse  tehdä aineellisista menetyksistä, sillä asuntomme säästyi tuhoilta, pitää vaan saada siivooja poistamaan pölyä joka sitoo hajuja. Ikkunoiden pesu onkin sitten kinkkisempi juttu, ulkopinnat kuuluvat taloyhtiölle. Niistä noen pois pesemisen pitäisi hoitua taloyhtiönvakuutuksen laskuun ja kun ei taloyhtiömme ala-arvoisesti toimiva isännöitsijä ole nokkaansa näyttänyt koko aikana viranomaisten ja vakuutusyhtiön pyynnöistä huolimatta, on vaikeaa saada selvitetyksi miten toimia. Ihan Hullua!

Sitten tähän lopuksi; huomasin outoja itsestäni, pelastin elektroniikkaa (kamerat puhelimen) ja lompakon heti ensiksi, sitten osallistuin henkilöpelastukseen. Lääkkeet ynnä muuta tärkeää aineellista pelastin vasta myöhemmin. huomasin kuitenkin, että taidan olla toimintakykyinen hätätilanteissa... ja se oli minulle pienoinen yllätys...

sitten vain kohti arkea omassa rakkaassa kodissa

Meidän talossa oli tulipalo...

Meidän talossa oli tulipalo...

Ei isoa hätää meillä, vain hajuhaitta pääsemme ehkä pian kotiin... muiden kodeille alkaen asunnosta 3 jatkuen as 5 kävi savuisesti, 6 ja 7 kävi nokisesti, 8 ja 10 tuhoutuivat pahasti, 9 Tuhoutui täydellisesti sieltä alkoi palo.

 Palo alkoi, kun viallinen säiliön osa petti lääkehappisäiliössä ja säiliö räjähti. Tuli levisi äärettömän nopeasti. Henkilövahingoilta vältyttiin mutta järkytys on suuri kaikille meille kymmenhuoneistoisen rivitalon asukkaille.

huoneemme Päiväkummussa oli perhehuone

Osa asukkaista oli evakossa kotikuntamme kylpylähotellissa Päiväkummussa, miehelleni ja minulle se oli hienompi majapaikka kuin lomamatkan hotelli Kreetalla. Olimme nimittäin juuri edellisenä päivänä kotiutuneet matkalta ja ehdimme nukkua yhden yön omassa kodissamme ennen onnettomuutta. 

Seuraavana yönä oli majapaikkanamme päiväkoti, ja siellä tilaa piisasi 114... tosin siellä haisi enemmän palokaasuille kuin kotonamme, sillä päiväkoti on vain kolmen metrin päässä, no, viiden metrin päässä hiiltyneistä kohteista ja kotimme on sentään 20 -30 metrin päässä... Oi elämän kevät, kyllä henkeen kävi. 

Räjähtäneen asunnon asukkaalle on AGA tietenkin alkanut järjestää kaikkea, myönnettyään virheensä, mutta entäs me muut ja taloyhtiömme? 

Kotikuntamme toimi ripeästi ja parissa päivässä oli kaikilla jo tilapäinen koti tiedossa ja kalustuksen kohteena. Kaiken menettäneille SPR ja kunnan sisäinen keräys, jonka koordinoi nuoriso-ohjaaja Anni, toi arjessa tarpeellisia hyödykkeitä tosi nopeasti. Kiitoksemme Annille ja heille muille. 

Aivan erikseen haluan kiittää ja kertoa arvostuksestamme, Jari Niemisen huoltoyhtiölle tiimeineen. Olette hoitaneet vastuullisesti ja ammattitaitoisesti kotitalomme asioita yli tulipalo aiheuttamien tilanteiden ja sinä, Jari, olet jaksanut olla ystävällinen kaikille kyselijöille. KIITOS,  että olit läsnä tulipalon aikana, kiitos valvotusta yöstä, pienen koiran pelastamisesta sateesta ja kylmästä. Kiitos, että huolehdit lämmön ja sähkön ylläpidosta, kiitos kärsivällisyydestä ovien availussa jälkeenpäin ja asukkaille vastailuissa, kiitos myös ammattitaidolla hoidetusta jälkisuojaustyöstä.
Työsi voidaan korvata rahalla, mutta millään rahalla ei voi ostaa kohdallaan olevaa asennetta.

uudet aamut tulevat vielä onneksi kaikille meille

Lähinaapurille kuuluisi hengenpelastusmitali ja kunnollinen rahallinen korvaus AGAlta sillä ilman hänen ripeää toimintaansa olisi menetetty ihmishenki eikä sitä korvaa mikään raha.
Kyllä me muutkin osallistuimme pelastustoimiin ennen palokunnan tuloa. Yksi tuttava huomasi sen ja kiitteli meitä, se tuntui oikein hyvälle. Eikä kyllä olisi haitannut vaikka joku muukin olisi huomannut sen.

Lämminvesi, lämpö ja sähkö ovat onneksi kaikki kunnossa, kyllä se arkinen elämä tästä alkaa taas sujua, kun kotiin pääsee.

Kisatelttalla

 Lupasin kirjoitella karjalohjalaisesta Telttabaarin kisakatsomosta se kun on harvinaisen yhteisöllinen ilmiö. 






Monelle paikkakuntalaiselle puolijoukkueteltan ilmestyminen ”vanhan matkahuollon” pihaan on tuttu juttu jo kolmen vuoden takaa. Silti se on hykerryttävä tapaus. Enää ei kuitenkaan koettu yhtä suuria tunteita ympäristössä kuin ensimmäisellä kerralla. 

Yhtään ainutta herjaavaa tekstiviestiä ei tänä vuonna julkaistu paikallisessa sanomalehdessä. Kukaan ei enää tainnut kadehtia telttailijoita. Kylmyyttä torjui tänäkin vuonna kiuas. Kisaeväät tuotiin tuttuun tapaan omakustanteina ja monen monta lenkkimakkaraa kypsyteltiin kiukaan kivillä. Toki kisajuomat oli jokainen tuonut mukanaan kulutti niitä omaan tahtiinsa. Uutuuksia telttabaarilla tänä vuonna olivat pikkulan lisäksi, liikenteen ohjaus ja alipaine ilmastointi. Liikennettä sisään ohjasi aito jalankulkijain liikennevalo. Alipaineilmastointia voi kuvailla hyvin luovaksi ratkaisuksi. Sähkötuuletin oli kiinnitetty känkkyräisen keskussalon puolivälimutkaan. Siinä se puhalteli humisten kohti teltan lakiaukkoa. Sen avulla pysyi sopiva lämpötila teltassa kuumallakin ilmalla. Teltalla koettiin MM-kisojen hurma ja turmio... niin tai näin viihtyisää kuitenkin oli ja roskaa tuli.  

Tunnelmaa ei teltalta puuttunut yhtenäkään pelipäivänä se aaltoili milloin riehakkaana milloin vaisumpana  teltabaarillassa kirkon katveessa. 

Kyllä Karjalohjalla elää osataan. 

Pilkun viilailua

 Sanovat minun olevan pilkunviilaaja. Varmaan olenkin. Huomaan usein kirjoittaessani, että tuijottelen   välimerkkejä, eritoten pilkkuja. Niitä kun tuntuu livahtelevan ihan salaa tekstini joukkoon. Jokaisen kirjoitelman päätteeksi tarkastan sen ja huomaan useita pilkkuja, jotka vaativat muutoksia. Niinpä ryhdyn puuhaan päätäni raapien. Ei niin, että pään raapiminen auttaisi pilkkuneuvotteluissa, mutta jostain syystä päänahka alkaa kutista pohtimisen aikana. Olen aika tiukka neuvottelija niin halutessani. Olen kuitenkin oppinut etsimään vaihtoehtoisia ratkaisuja, sillä enhän minä aina voi olla oikeassa. Sitä minulle on opettanut joukko äidinkielen maistereita, ikioma lukihäiriöni sekä Wordin säälimättä nipottava oikeinkirjoitusohjelma. Toisinaan neuvottelu pilkkujen kanssa on hupaisaa. Toisinaan sangen tuskastuttavaa. Yksi niistä vaatii korotusta pisteeksi ja saadessaan sen haluaa sittenkin olla pilkku. Hetken kuluttua se taas haluaa pisteeksi ja joudun häätämään pari sanaa sekä kutsumaan muutaman muun avuksi. Sitten pilkku tyytyy olemaan piste. Joskus taas olen unohtanut välilyönnin pilkun jälkeen, jolloin kaikki pilkut huutavat kuorossa protestiksi väärin kohdellun toverinsa puolesta. Korjaan tietenkin sellaiset asiat nurisematta. Kuuluuhan jokaiselle pilkulle välilyönnin verran vapaata hengitystilaa, siinä suhteessa ovat kaikki välimerkkit tasa-arvoisia. Lisäksi tulevat vielä pilkkujen oikeudet päästä aina tiettyjen sanojen eteen. Tarkimmin on määritelty sanan ”että” eteen tuleva paikka. Siitä en koskaan pääse luistamaan ilman pilkkujen kaikuvaa vahingoniloista naurua. Ani harvoin kimpaannun pilkkujen ilkunnasta kostonhimoiseksi ja muutan lausetta niin, ettei pilkkua tarvita. Useimmiten päädyn toteamaan, että teksti on selkeämpää ja helppolukuisempaa jos en pilkkujen kanssa kinastele vaan noudatan useimpia niiden säänöistä. Sillä tavoin koen kunnioitavani lukijaa antamalla hänen syventyä kertomukseen kompastelematta pilkkuihin tai niiden puutteeseen. Siispä viilaan, viilaan ja viilaan, kuten pilkkusäännöt vaativat, ottaapa aivoon tai ei.

Puucee tulee ....

Jääkiekon MM-kisojen katselu on yhteisöllinen tapahtuma täällä Karjalohjalla, tänä vuonna vallankin.
Unkan baari meni aikaisin kiinni otteluaikatauluun verrattaessa, joten ajateltiin pystyttää taas puolijoukkueteltta kisakatsomoksi.
Varhemmalta telttabaarikaudelta vuodelta 2009 oli vielä muistissa paikallislehden yleisönosaston katkera tekstiviestivalitus bajamajan puutteesta. Se puute päätettiin nyt korjata. 

Aitoa telttailuhenkeä muovinen bajamajan saattaisi laimistaa pahasti, eikä keskellä kylää riukukaan oikein toimisi siististi, siksipä päätettiin hankkia pikkula. Tiedusteltiin olisiko jollakulla joutuvaa huussia nurkissa pyörimässä. Tietysti sellainen löytyikin, mitäpä ei karjalohjalainen äijäporukka löytäisi halutessaan. Omakotitalon rakennuksella palvellut kuperasta pintalaudasta valmistettu korkealuokkainen aitokappale ylellisin sisustuslisin
ynnä vuotamattomalla tuplakatolla sai siirron telttabaarin palvelukseen. 


Kuljetus järjestettiin traktorin nokassa. Oli huikeaa seurata pikkulan kaartamista Unkan pihaan äijien ja traktorin tullessa tankkaukseen. Vaikka suurin yllätys sittenkin oli huussista ulos kömpinyt ukkeli. Pian pikkula jatkoi matkaa vanhan matkahuollon pihaan, jonne teltta pystytettäisiin aikanaan. Pikkula asettui oikein somasti valitulle paikalleen, ikkuna tielle ja ovi teltalle päin. Siinä se sitten kökötteli tyytyväisenä odotellen kisojen alkua ja teltan pystyttämistä.

Häädetyt narsissit

Täällä Karjalohjalla, kuten kaikkialla maasamme, 

upea ilma ja heräävä luonto saavat elämän vilkastumaan tavalla jos toisellakin.

Keväisin on paljon tapahtumia muulloinkin, mutta erityisesti niitä oli nyt tänä keväänä Karjalohjan valmistautuessa viimeiseen kesäkauteensa itsenäisenä kuntana. Jotkut tapahtumat ovat suuria jotkut sopivat pihapiiriin.

Ostin eräästä  hyväntekeväisyystapahtumasta  nelisenkymmentä kukkivaa pikkunarsissia pihalleni. Kauneutta itselle ja rahaa tarvitseville se on hyvä vaihtokauppa. Aluksi narsissit kukkivat koreissa oven edustalla pehmentäen kevään karuutta. Parin viikon jälkeen halusin vappua varten hankkia orvokin taimia kaunistukseksi kesäkukkien ruukkuihin. Narsissit kukkivat upeasti edelleen joten niille piti löytää uusi koti. Pienen mietinnän jälkeen löysin mielestäni oivan tilapäisasunnon kodittomille kukille. Päätin työnnellä ne tontinrajan edellisvuotisiin lehtikasoihin. Teinkin niin. Myöhemmin ne joutuisivat muuttamaan, kun metsurit tulisivat vanhoja roskaavia ja suuria koivupuita kaatamaan. Naamioin vielä lehtipengertä useamman ruukun vanhalla mullalla. Sieviä eikö totta. 

Olkoon nyt siinä kunnes ovat kukkineet loppuun, näin ajattelin. Mutta seuraavana päivänä soittaakin isännöitsijä: ”…mitäs kukkia sinne on istuteltu taloyhtiön alueelle…”. Voi hyvänen aika, mitä ihmettä olinkaan mennyt tekemään. Myöntänyt muutamalle kodittomaksi jääneelle narsissille tilapäisasunnon taloyhtiön alueelta, ilman lupaa. Tosin se oli aivan takarajan karulla penkalla, mutta kuitenkin häiriöksihän ne olivat. En ole oikein selvillä miten ne sen tekivät, nuo neljäkymmentä narsissia valeistutuksessaan, varmaan pitivät kovaa meteliä, koska joku naapureista oli niistä häiriintyneenä valittanut. Kenties ne olivat myös viettäneet juopottelevaa ja siveetöntä elämää, kun kerran häädön saivat. Autoimme mieheni kanssa niitä muuttamaan vakituiseen asuntoon, silloin minua hiukan harmitti mokoma häätö, joten kehotin niitä elämään  jatkossa kauniisti ja siveästi. Sitten kuitenkin annoin niille omasta puolestani anteeksi. Loppujen lopuksi nauroin narsissien kaverina koko jutulle tosi makeasti. =D

 Tontin reuna on taas hyveellinen oma itsensä... =)

Laiskasti on tullut kirjoiteltua

Niin se vaan menee, ettei joka paikkaan jaksa kirjoitella. varsinkaan kun en ole oppinut etsimään vuorovaikuttajia täältä... onkohan joku asetus pielessä...

Eteläisen, oikeastaan lounaisen, Suomen talveen on tähän mennessä kuulunut vain muutama talvinen päivä ja muutoin on ollut pimeää ja mustaa. Siksi varmaan kävi näin: Olen taas antanut yllyttää itseni reissuun. Ystävätär patisteli hiukan ja maanantaina on lähtö Egyptiin Sharm el Sheikhiin. Ihan mukavan hintainen äkkilähtö vain vajaa kolmesataa ja viisumin kanssa kympin yli. Olen aika varuillani, koska arabimaiden kulttuuri on minulle vierasta. Tosin alue jolle menemme on turisteille rakennettu eikä paikallisia juuri lähellä ole muita kuin hotellien työntekijät. He varmaan ovat tottuneet turistien erilaisuuteen ainakin jonkin verran. No, sittenpä sen kultuurin  näkee.
ilosta tammikuun jatkoa lukijoilleni.