Jälkijäristyksiä

On upea aurinkoinen aamu, mutta alakuloisuus asuu sisälläni. 

Talossamme oli tulipalo. Sen aikana jouduin osalliseksi pelottavaan tapahtumaan, jossa kannoin ystävääni tulelta turvaan ja kurottelin käsiäni auttamaan jokaista jota pystyin auttamaan. Odotin hädissäsi lisää apua ja pelastusta välitöntä lääkitystä tarvitsevalle ystävälle. Pitelin sylissäni shokissa olevaa ihmistä ja soitin hänen läheisiään paikalle. Apu ja pelastus tulivat nopeasti ja kaikki olivat pian turvassa.
Koti on säästynyt ja olemme nyt kotona mieheni ja minä. Meille tuli vain vähän savun hajuista pyykkiä pesulaan vietäväksi ja hiukan muita lieviä seuraamuksia noin aineellisesti. Hoidin välttämättömiä asioita ja asetuin elämään eteenpäin. Nyt minulla on aikaa itselleni, aikaa katsoa sieluni maisemaa. Sielu, tai mikä lie minäkuva, olikin järkkynyt reippaasti, suorastaan ihan yllättävästi.
Joskus ihmettelin mitä se järkyttynyt oikein tarkoittaa, en ihmettele enää. Tiedän sen tarkoittavan ihan kirjaimellisesti sitä, että sielunmaisemassa käy järistys. Se järkkyy kuin järisevä maa. Enää ei sisälläni olekaan se sielunmaisema, jossa häämötti tuttuna itsetyytyväisyyden vaara, toisaalla näkyi tuttu ahdistuksen alamaa, kauempana kohosivat onnen kukkulat ja tutulla paikallaan olivat opinsarat eletyn elämän pellolla. Tutussa paikassa välkkyi ennen taidon järvi, virtasi vuolaana puuhastelun puro ja horisontissa siinteli tunteiden meri.
Sitä maisemaa ei sielussani enää ole. Se on järkkynyt, se on poissa. Tässä uudessa maisemassa on tuskan vuoria. Tunteiden mereltä on tullut tsunami vieden mukanaan tutut onnen kukkulat ja täyttäen vierailla vesillä ahdistuksen alamaat. Poissa on tuttu ilon lähde ja puuhastelun puron uoma on kiertynyt kummille mutkille. Itsetyytyväisyyden vaara on alennut pieneksi kummuksi, mutta se ei pahemmin sureta. Paljon surullisempaa on yrittää löytää itsetunnon pientä lehtoa ja huomata sen olevan täynnä kuolleita rohkeuden kukkia. Aion kuitenkin lähteä varovasti kulkemaan sieluni uuteen maantieteeseen. Uskon, että löydän sieltä  vielä muitakin hyviä asioita kuin rakkauden lujan kallion jolta tosin oli hellyyden hiekka huuhtoutunut pois.
Mutta kyllä se siitä, niinhän sitä sanotaan ja tämän verran elettyään tietää, että kyllä se siitä. Kohta aika taas kuluttaa nuo tuskan vuoret pyöreämmiksi ja kaikki uusi tulee vanhaksi tutuksi. Niin se on käynyt muidenkin mullistusten ja muutosten jälkeen. Tämä järkytys vaan nyt oli perusteellisempi kuin ne aiemmat. No, ainakin se on tuoreempi. Nyt on jo taas huominen ja aika kuluu kuluttaen muistoja sekä muovaten sieluni maisemia.
Sitä paitsi, kun ovat nuo sukuni juuret Karjalan mailla niin: ”Ilo pintaan vaikka sydän märkänis”.