Pahennusta herättävää...

Pahennusta herättävää...
ihanko totta tämä herätti pahennusta, mutta onneksi myös hilpeyttä...

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Ristiäiset suvussa

Päivänsankari
näillä on hyvä astua kristityn tielle
Helsinkiin suvun kehtoon, Viipurin jälkeen, on vielä jäänyt asustelemaan meidän sukuhaaramme kantaäidin lisäksi pari vesaa. Nyt oli sukuun syntynyt pienokainen jota yhdessä riensimme katsomaan hänen ristiäispäivänään. Suvun kantaäiti on kirjonut ristiäiskoltun jossa 1979 alkaen on pienokaisiamme kastettu varhaisenpi sukumekko, kun on jo harhautunut johonkin toiseen suvun haaroista. Helsinkiin on jännittävä ajaa monen poissaolo vuosikymmenen jälkeen vaikka siellä on joskus ajokortinsa suorittanutkin ja ajokokeen läpäissyt. Pienen ylimääräisen lenkin ajelinkin miehen istuessa vieressä kalpeana ja huudahdellessa vääriä ohjeita. Helppo Karjalohjalta on kuitenkin löytää Meilahden kirkolle. En vain muistanut kuinka Pihlajatielle pitää Tukholmankadulta kääntyä joten seikkailin auton ympäri hiukkasen kauempana ja palailin sitten oikeille urille. Löytyihän juhlapaikka ja parkkipaikkakin löytyi hyvin. Sitten ei muuta kuin juhlimaan...
Pienelle siarentyttärentyttärelle antoi pappi kastetodistuksen lisäksi vielä pikuruiset töppöset jotka joku seurakunnan äideistä oli, kirkkoherran mukaan, "tikuttanut" vartavasten kastelahjoiksi.
Pientä tyttöstä sai sitten kahvittelun lomassa isoisoäitikin hetken pidellä.
kantaäiti ja pikuruisin
Niin se kulkee elämä eteenpäin vuosien vuosien taa...
Sitä ennen pitää kuitenkin hurauttaa kotiin. Paluumatkalla armas aviomies pelkäsi huomattavasti vähemmän ainakin, kun oli päästy ulos kaupungista ja suunnattiin  moottoritielle. Päivä oli mukava ja kotiin tulo turvaisa. Parhaat kiitokset kaikille kaikesta... =) Niin ja sainhan minäkin pikkuista sisaren tyttären tytärtä hetkisen hellitellä =)
povella pehmoisella pienen on hyvä olla

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Näyttely pystyyn

Innokkaasti keksittiin ripustuskeinoja
Näyttelyn pystytys sujui ja onnistui. Mutta olisi jäänyt onnistumatta jollei opettaja olisi saanut toisesta kirjastosta lainaksi ripustusvaijereita. Tietenkin meillä kaikilla oli osuutemme yksi kirjoitti teoksille nimiä, toinen haki sinitarraa lasten töihin. Kolmas yritti valita piirrustuksia uunin kylkiin tarrattavisi. Taulut saatiin seinille vaijereilla ja siimoilla, mutta ne keikkuivat hilpeän pyykin tavoin pari tuumaa seinän edessä ja aiheuttivat lievää epätoivoa...
Uunin uudet vaatteet
Avuksi keksittiin sinitarra, joka oli jo ollut käytössä lasten maalauksiin uunia puettaessa uuteen asuunsa. Siitä leivottiin möykkyjä joilla kuvat ankkuroitiin seinään ja suurin osa kieppuvasta liputuksesta saatiin kuriin. Töitä jäi mukavasti vielä leviteltäväksi pöydille, jotka olivat jääneet koululaisten käsityönäyttelyltä vapaiksi. Osalla maalauksia somistettiin porrastila johon oli jäänyt nauloja ajalta ennen remonttia. Löytyi myös muutama kantikas pylväs parin työn alustaksi. siinä se sitten olikin näyttely hienosti esillä ja ei kun kotiin ja tekemään luonnosta blogiin.
kaverit antoivat työlleni nimen läheisyys...