Pilkun viilailua

 Sanovat minun olevan pilkunviilaaja. Varmaan olenkin. Huomaan usein kirjoittaessani, että tuijottelen   välimerkkejä, eritoten pilkkuja. Niitä kun tuntuu livahtelevan ihan salaa tekstini joukkoon. Jokaisen kirjoitelman päätteeksi tarkastan sen ja huomaan useita pilkkuja, jotka vaativat muutoksia. Niinpä ryhdyn puuhaan päätäni raapien. Ei niin, että pään raapiminen auttaisi pilkkuneuvotteluissa, mutta jostain syystä päänahka alkaa kutista pohtimisen aikana. Olen aika tiukka neuvottelija niin halutessani. Olen kuitenkin oppinut etsimään vaihtoehtoisia ratkaisuja, sillä enhän minä aina voi olla oikeassa. Sitä minulle on opettanut joukko äidinkielen maistereita, ikioma lukihäiriöni sekä Wordin säälimättä nipottava oikeinkirjoitusohjelma. Toisinaan neuvottelu pilkkujen kanssa on hupaisaa. Toisinaan sangen tuskastuttavaa. Yksi niistä vaatii korotusta pisteeksi ja saadessaan sen haluaa sittenkin olla pilkku. Hetken kuluttua se taas haluaa pisteeksi ja joudun häätämään pari sanaa sekä kutsumaan muutaman muun avuksi. Sitten pilkku tyytyy olemaan piste. Joskus taas olen unohtanut välilyönnin pilkun jälkeen, jolloin kaikki pilkut huutavat kuorossa protestiksi väärin kohdellun toverinsa puolesta. Korjaan tietenkin sellaiset asiat nurisematta. Kuuluuhan jokaiselle pilkulle välilyönnin verran vapaata hengitystilaa, siinä suhteessa ovat kaikki välimerkkit tasa-arvoisia. Lisäksi tulevat vielä pilkkujen oikeudet päästä aina tiettyjen sanojen eteen. Tarkimmin on määritelty sanan ”että” eteen tuleva paikka. Siitä en koskaan pääse luistamaan ilman pilkkujen kaikuvaa vahingoniloista naurua. Ani harvoin kimpaannun pilkkujen ilkunnasta kostonhimoiseksi ja muutan lausetta niin, ettei pilkkua tarvita. Useimmiten päädyn toteamaan, että teksti on selkeämpää ja helppolukuisempaa jos en pilkkujen kanssa kinastele vaan noudatan useimpia niiden säänöistä. Sillä tavoin koen kunnioitavani lukijaa antamalla hänen syventyä kertomukseen kompastelematta pilkkuihin tai niiden puutteeseen. Siispä viilaan, viilaan ja viilaan, kuten pilkkusäännöt vaativat, ottaapa aivoon tai ei.