Kisatelttalla

 Lupasin kirjoitella karjalohjalaisesta Telttabaarin kisakatsomosta se kun on harvinaisen yhteisöllinen ilmiö. 






Monelle paikkakuntalaiselle puolijoukkueteltan ilmestyminen ”vanhan matkahuollon” pihaan on tuttu juttu jo kolmen vuoden takaa. Silti se on hykerryttävä tapaus. Enää ei kuitenkaan koettu yhtä suuria tunteita ympäristössä kuin ensimmäisellä kerralla. 

Yhtään ainutta herjaavaa tekstiviestiä ei tänä vuonna julkaistu paikallisessa sanomalehdessä. Kukaan ei enää tainnut kadehtia telttailijoita. Kylmyyttä torjui tänäkin vuonna kiuas. Kisaeväät tuotiin tuttuun tapaan omakustanteina ja monen monta lenkkimakkaraa kypsyteltiin kiukaan kivillä. Toki kisajuomat oli jokainen tuonut mukanaan kulutti niitä omaan tahtiinsa. Uutuuksia telttabaarilla tänä vuonna olivat pikkulan lisäksi, liikenteen ohjaus ja alipaine ilmastointi. Liikennettä sisään ohjasi aito jalankulkijain liikennevalo. Alipaineilmastointia voi kuvailla hyvin luovaksi ratkaisuksi. Sähkötuuletin oli kiinnitetty känkkyräisen keskussalon puolivälimutkaan. Siinä se puhalteli humisten kohti teltan lakiaukkoa. Sen avulla pysyi sopiva lämpötila teltassa kuumallakin ilmalla. Teltalla koettiin MM-kisojen hurma ja turmio... niin tai näin viihtyisää kuitenkin oli ja roskaa tuli.  

Tunnelmaa ei teltalta puuttunut yhtenäkään pelipäivänä se aaltoili milloin riehakkaana milloin vaisumpana  teltabaarillassa kirkon katveessa. 

Kyllä Karjalohjalla elää osataan. 

Pilkun viilailua

 Sanovat minun olevan pilkunviilaaja. Varmaan olenkin. Huomaan usein kirjoittaessani, että tuijottelen   välimerkkejä, eritoten pilkkuja. Niitä kun tuntuu livahtelevan ihan salaa tekstini joukkoon. Jokaisen kirjoitelman päätteeksi tarkastan sen ja huomaan useita pilkkuja, jotka vaativat muutoksia. Niinpä ryhdyn puuhaan päätäni raapien. Ei niin, että pään raapiminen auttaisi pilkkuneuvotteluissa, mutta jostain syystä päänahka alkaa kutista pohtimisen aikana. Olen aika tiukka neuvottelija niin halutessani. Olen kuitenkin oppinut etsimään vaihtoehtoisia ratkaisuja, sillä enhän minä aina voi olla oikeassa. Sitä minulle on opettanut joukko äidinkielen maistereita, ikioma lukihäiriöni sekä Wordin säälimättä nipottava oikeinkirjoitusohjelma. Toisinaan neuvottelu pilkkujen kanssa on hupaisaa. Toisinaan sangen tuskastuttavaa. Yksi niistä vaatii korotusta pisteeksi ja saadessaan sen haluaa sittenkin olla pilkku. Hetken kuluttua se taas haluaa pisteeksi ja joudun häätämään pari sanaa sekä kutsumaan muutaman muun avuksi. Sitten pilkku tyytyy olemaan piste. Joskus taas olen unohtanut välilyönnin pilkun jälkeen, jolloin kaikki pilkut huutavat kuorossa protestiksi väärin kohdellun toverinsa puolesta. Korjaan tietenkin sellaiset asiat nurisematta. Kuuluuhan jokaiselle pilkulle välilyönnin verran vapaata hengitystilaa, siinä suhteessa ovat kaikki välimerkkit tasa-arvoisia. Lisäksi tulevat vielä pilkkujen oikeudet päästä aina tiettyjen sanojen eteen. Tarkimmin on määritelty sanan ”että” eteen tuleva paikka. Siitä en koskaan pääse luistamaan ilman pilkkujen kaikuvaa vahingoniloista naurua. Ani harvoin kimpaannun pilkkujen ilkunnasta kostonhimoiseksi ja muutan lausetta niin, ettei pilkkua tarvita. Useimmiten päädyn toteamaan, että teksti on selkeämpää ja helppolukuisempaa jos en pilkkujen kanssa kinastele vaan noudatan useimpia niiden säänöistä. Sillä tavoin koen kunnioitavani lukijaa antamalla hänen syventyä kertomukseen kompastelematta pilkkuihin tai niiden puutteeseen. Siispä viilaan, viilaan ja viilaan, kuten pilkkusäännöt vaativat, ottaapa aivoon tai ei.

Puucee tulee ....

Jääkiekon MM-kisojen katselu on yhteisöllinen tapahtuma täällä Karjalohjalla, tänä vuonna vallankin.
Unkan baari meni aikaisin kiinni otteluaikatauluun verrattaessa, joten ajateltiin pystyttää taas puolijoukkueteltta kisakatsomoksi.
Varhemmalta telttabaarikaudelta vuodelta 2009 oli vielä muistissa paikallislehden yleisönosaston katkera tekstiviestivalitus bajamajan puutteesta. Se puute päätettiin nyt korjata. 

Aitoa telttailuhenkeä muovinen bajamajan saattaisi laimistaa pahasti, eikä keskellä kylää riukukaan oikein toimisi siististi, siksipä päätettiin hankkia pikkula. Tiedusteltiin olisiko jollakulla joutuvaa huussia nurkissa pyörimässä. Tietysti sellainen löytyikin, mitäpä ei karjalohjalainen äijäporukka löytäisi halutessaan. Omakotitalon rakennuksella palvellut kuperasta pintalaudasta valmistettu korkealuokkainen aitokappale ylellisin sisustuslisin
ynnä vuotamattomalla tuplakatolla sai siirron telttabaarin palvelukseen. 


Kuljetus järjestettiin traktorin nokassa. Oli huikeaa seurata pikkulan kaartamista Unkan pihaan äijien ja traktorin tullessa tankkaukseen. Vaikka suurin yllätys sittenkin oli huussista ulos kömpinyt ukkeli. Pian pikkula jatkoi matkaa vanhan matkahuollon pihaan, jonne teltta pystytettäisiin aikanaan. Pikkula asettui oikein somasti valitulle paikalleen, ikkuna tielle ja ovi teltalle päin. Siinä se sitten kökötteli tyytyväisenä odotellen kisojen alkua ja teltan pystyttämistä.

Häädetyt narsissit

Täällä Karjalohjalla, kuten kaikkialla maasamme, 

upea ilma ja heräävä luonto saavat elämän vilkastumaan tavalla jos toisellakin.

Keväisin on paljon tapahtumia muulloinkin, mutta erityisesti niitä oli nyt tänä keväänä Karjalohjan valmistautuessa viimeiseen kesäkauteensa itsenäisenä kuntana. Jotkut tapahtumat ovat suuria jotkut sopivat pihapiiriin.

Ostin eräästä  hyväntekeväisyystapahtumasta  nelisenkymmentä kukkivaa pikkunarsissia pihalleni. Kauneutta itselle ja rahaa tarvitseville se on hyvä vaihtokauppa. Aluksi narsissit kukkivat koreissa oven edustalla pehmentäen kevään karuutta. Parin viikon jälkeen halusin vappua varten hankkia orvokin taimia kaunistukseksi kesäkukkien ruukkuihin. Narsissit kukkivat upeasti edelleen joten niille piti löytää uusi koti. Pienen mietinnän jälkeen löysin mielestäni oivan tilapäisasunnon kodittomille kukille. Päätin työnnellä ne tontinrajan edellisvuotisiin lehtikasoihin. Teinkin niin. Myöhemmin ne joutuisivat muuttamaan, kun metsurit tulisivat vanhoja roskaavia ja suuria koivupuita kaatamaan. Naamioin vielä lehtipengertä useamman ruukun vanhalla mullalla. Sieviä eikö totta. 

Olkoon nyt siinä kunnes ovat kukkineet loppuun, näin ajattelin. Mutta seuraavana päivänä soittaakin isännöitsijä: ”…mitäs kukkia sinne on istuteltu taloyhtiön alueelle…”. Voi hyvänen aika, mitä ihmettä olinkaan mennyt tekemään. Myöntänyt muutamalle kodittomaksi jääneelle narsissille tilapäisasunnon taloyhtiön alueelta, ilman lupaa. Tosin se oli aivan takarajan karulla penkalla, mutta kuitenkin häiriöksihän ne olivat. En ole oikein selvillä miten ne sen tekivät, nuo neljäkymmentä narsissia valeistutuksessaan, varmaan pitivät kovaa meteliä, koska joku naapureista oli niistä häiriintyneenä valittanut. Kenties ne olivat myös viettäneet juopottelevaa ja siveetöntä elämää, kun kerran häädön saivat. Autoimme mieheni kanssa niitä muuttamaan vakituiseen asuntoon, silloin minua hiukan harmitti mokoma häätö, joten kehotin niitä elämään  jatkossa kauniisti ja siveästi. Sitten kuitenkin annoin niille omasta puolestani anteeksi. Loppujen lopuksi nauroin narsissien kaverina koko jutulle tosi makeasti. =D

 Tontin reuna on taas hyveellinen oma itsensä... =)