Pihalaatat vihdoinkin...

aika vempeleitä ovat nämä pikku koneet

Kauan ja hartaasti odotettu laattojen laitto pihaan onnistui vihdoinkin. Maanantaina 22 päivä elokuuta, pihaan tuotiin sitten pikkuinen kaivuri, se ajeli toiseen päähän pihaa. Pian tuotiin myös laatat. pinoittain pihalle.
 

 

Välillä tarvittiin käsityötä. Portaita oikaistaessa jouduttiin kaivamaan hurjia monttuja sekä käyttämään vesivakainta eli vatupassia. Taustalla alkavat laatoittajat työnsä ja se tietenkin on käsityötä kokonaan.



Mitä nyt hiukan jyristellään täryttimen kanssa maata tiiviimmäksi. 

Oli sille täryttimelle hurjan paljon käyttöä sitten muuallakin ja jyrinä kuului vähän väliä pihalta. Sitten kaiveltiin lisää portaita esiin ja oikaistiin. 

Tätä pyörävajan rappua oikaistessaan miehet aikoivat siirtää ränninaluskaivoa hiukan suorempaan ja löysivät jotain ihan asiatonta.

viimekesäisessä sadevesiviemärien remontissa ei ollutkaan vaihdettu näitä höperöitä alkuperäiskaivoja, joissa ei ole pohjaa lainkaan. Ne ovat siis jatkuvasti uittaneet sadeveden talon alle. Oli niihin sentään lisätty pyöreä putki neliskulmaiseen reikään ja toivottu, ettei mikään mene vikaan. Meidän kohdalle sitten vaihdettiin uusi kaivo joka on sellainen kuin sen tuleekin olla, pohja ja kaikki. 
Asuntomme eteen laattatyö osui keskiviikkona. Silloin olin Siltakylässä tapaamassa ystäviäni. Illalla ajelin kotiin ja perille päästyäni näin, että työ oli valmis. Se oli mieluisa yllätys.

Seuraavana aamuna, torstaina, tehtiin viimeistelyä. Miehet tasoittelivat pintahiekkaa ja minä mummeli raahasin kukkaruukkuja takaisin asemiinsa. 
 
Saimme hommat hoidettua iltapäivään mennessä.
Miehet veivät pois koneensa ja minä olin saanut aseteltua kissaruukun vartiopaikalleen oven viereen.

Nyt piha on tosi hieno, kyllä nyt kelpaa kutsua tuttuja kylään. Eniten se kuitenkin tuottaa iloa meille toivottesaan tervetuloa aina kotiin tultaessa.