Kevät aitaa nostaa..

Tekivät sitten meille aidat takapihoille taloyhtiön piikkiin. Kauan on aitoja toivottu lisäämään yksityisyyttä, nyt ne lopulta toteutuivat. Ruotsista tilattiin hienoja elementtejä viime syksynä ja ne saapuivat huoltoyhtiön varastoon alkuvuodesta odottamaan lumien sulamista ja roudan, sen vähäisen, häipymistä. Tulihan se kevät ja tuli aitojen pystytyksen aika.
 Ensin tuli melkoinen yllätys, kun minulle soitettiin: ”Alas tulla purkamaan tämä turvemuuri loppuun, me purettiin jo alku. Siinä on hiiren pesiä. Onhan sulla hengityssuojain”. Soittaja oli rouva hallituksen puheenjohtaja joka on ystävättäreni naapuri. Ystävätär jonka pihan yksityisyyttä väliaitana ollut turveharkkomuuri on suojannut, on sairas eikä pysty itse aitaa purkamaan varsinkaan, kun ei mitään etukäteistietoa purkamistarpeesta ollut, vaan se piti tehdä ”ihan nyt just”.

Ne siistit harkot, ne helpot...

 Kaikki helposti irronneet päällimmäiset harkot oli pinottu siististi pihan perälle ja kaksi uutteraa muuria purkanutta naapuria poistui tärkeisiin puuhiinsa ja jättäen teräsmuorin tappelemaan humalan juuriston valtaaman muurin alaosan kanssa. Noo, tämä teräsmuori tietenkin alkoi kolme metrisen metrin korkuisen muurin jäännöksen purkuhommiin. Olo tuntui kyllä enempi tinapaperiselle kuin teräksiselle.

Onneksi pääsin hetkeksi jaloittelemaan, kun huoltoyhtiömme pätevä ja rauhallinen pomo, isäpappa työmies mukanaan, tuli katsomaan vähän paikkoja sekä merkkaamaan mitä merkata täytyi. Aitojen paikat katseltiin ja merkkikeppejä laiteltiin.

tuo punainen pieni keppi on takapihan rajan osoitin

 Hiukkasen tarkenneltiin siinä samalla hallinta-alueiden rajoja. On se hieno sanahirviö tuo hallinta-alue, vaikka tarkoittaa sitä omaa takapihan tilkkua joka itse kullekin kuuluu. Turvemuuripuuhissa menikin loppupäivä.  Aivan lopuksi tarvittiin ukko-kulta rautakangen kanssa irrottelemaan viimeiset, miehen ranteen paksuisen humalajuurakon kahlitsemat, pohjaturpeet. On se kova juttu, humala meinaan, kasvinakin kamala. Saatiin se muuri kuitenkin lopulta puretuksi.

Niin sitten valkeni seuraava huomen. Tulipa paikalle huomenen myötä rivakka äijäporukka joka alkoi aitoja rakentaa . Ensin raivasivat vanhaa villiintynyttä pensaikkoa aitojen paikoilta ja sitten... ei kun rakentamaan.
Kaivoivat kuoppia tolpille, kantoivat elementtejä kohdilleen, pystyttivät ja ruuvasivat lopuksi ”reevesivat” listojen avulla tukevasti kohdalleen ja valoivat aidoille anturat. Siinä nyt odottavat aidat kahden työpäivän jälkeen loppusilauksia.

onkohan se hiukka levoton

Hiukan oli levottoman näköinen lopputulos siellä missä oli miehet opastettu naisen logiikalla elementtien asennus tekemään. Hyvää työtä miehet tekivät eikä siinä turhia nokka tuhissut. Tuttuja miehiä, kun olivat oli heitä mukava jututtaa siinä sivussa kun itse siivoili turpeiden loppuja ja humalan juuria pois ystävättären pihalta. Nyt on meillä sitten lopulta tosi hienot aidat… Kyllä nyt yksityisyyttä piisaa.