Kevät aitaa nostaa..

Tekivät sitten meille aidat takapihoille taloyhtiön piikkiin. Kauan on aitoja toivottu lisäämään yksityisyyttä, nyt ne lopulta toteutuivat. Ruotsista tilattiin hienoja elementtejä viime syksynä ja ne saapuivat huoltoyhtiön varastoon alkuvuodesta odottamaan lumien sulamista ja roudan, sen vähäisen, häipymistä. Tulihan se kevät ja tuli aitojen pystytyksen aika.
 Ensin tuli melkoinen yllätys, kun minulle soitettiin: ”Alas tulla purkamaan tämä turvemuuri loppuun, me purettiin jo alku. Siinä on hiiren pesiä. Onhan sulla hengityssuojain”. Soittaja oli rouva hallituksen puheenjohtaja joka on ystävättäreni naapuri. Ystävätär jonka pihan yksityisyyttä väliaitana ollut turveharkkomuuri on suojannut, on sairas eikä pysty itse aitaa purkamaan varsinkaan, kun ei mitään etukäteistietoa purkamistarpeesta ollut, vaan se piti tehdä ”ihan nyt just”.

Ne siistit harkot, ne helpot...

 Kaikki helposti irronneet päällimmäiset harkot oli pinottu siististi pihan perälle ja kaksi uutteraa muuria purkanutta naapuria poistui tärkeisiin puuhiinsa ja jättäen teräsmuorin tappelemaan humalan juuriston valtaaman muurin alaosan kanssa. Noo, tämä teräsmuori tietenkin alkoi kolme metrisen metrin korkuisen muurin jäännöksen purkuhommiin. Olo tuntui kyllä enempi tinapaperiselle kuin teräksiselle.

Onneksi pääsin hetkeksi jaloittelemaan, kun huoltoyhtiömme pätevä ja rauhallinen pomo, isäpappa työmies mukanaan, tuli katsomaan vähän paikkoja sekä merkkaamaan mitä merkata täytyi. Aitojen paikat katseltiin ja merkkikeppejä laiteltiin.

tuo punainen pieni keppi on takapihan rajan osoitin

 Hiukkasen tarkenneltiin siinä samalla hallinta-alueiden rajoja. On se hieno sanahirviö tuo hallinta-alue, vaikka tarkoittaa sitä omaa takapihan tilkkua joka itse kullekin kuuluu. Turvemuuripuuhissa menikin loppupäivä.  Aivan lopuksi tarvittiin ukko-kulta rautakangen kanssa irrottelemaan viimeiset, miehen ranteen paksuisen humalajuurakon kahlitsemat, pohjaturpeet. On se kova juttu, humala meinaan, kasvinakin kamala. Saatiin se muuri kuitenkin lopulta puretuksi.

Niin sitten valkeni seuraava huomen. Tulipa paikalle huomenen myötä rivakka äijäporukka joka alkoi aitoja rakentaa . Ensin raivasivat vanhaa villiintynyttä pensaikkoa aitojen paikoilta ja sitten... ei kun rakentamaan.
Kaivoivat kuoppia tolpille, kantoivat elementtejä kohdilleen, pystyttivät ja ruuvasivat lopuksi ”reevesivat” listojen avulla tukevasti kohdalleen ja valoivat aidoille anturat. Siinä nyt odottavat aidat kahden työpäivän jälkeen loppusilauksia.

onkohan se hiukka levoton

Hiukan oli levottoman näköinen lopputulos siellä missä oli miehet opastettu naisen logiikalla elementtien asennus tekemään. Hyvää työtä miehet tekivät eikä siinä turhia nokka tuhissut. Tuttuja miehiä, kun olivat oli heitä mukava jututtaa siinä sivussa kun itse siivoili turpeiden loppuja ja humalan juuria pois ystävättären pihalta. Nyt on meillä sitten lopulta tosi hienot aidat… Kyllä nyt yksityisyyttä piisaa.

Ai niin, piti kertoa

 Oi piha herää eloon...



Ihana kevät ajaa tämän mummelin pihalle. Siellä hän upottaa haltioituneena sormensa pienen takapihansa kukkapenkeihin ja tervehtii jokaista kukkaa nimeltä:" Moi crookus, terve tulppaani, no mitäs unikko, hei vaan narsissi ja kas kas, kaihonkukka".  Vielä ammottavat farkkusiniset ruukut tyhjyyttään takapihan laatoilla, mutta suunnitelmia pörrää päässä kuin kimalaisia keväässä.
Minkäs siinä sitten teet...

Takapiha joutuu nyt kyllä odottamaan pörinästä huolimatta. sillä etupiha kaipaa kaunistusta kipeämmin.

Etupiha on karua harmaata kivituhkaa, joten sinne pitää rakentaa ruukuilla rönsyilevää runsautta.

 On siis ihan pakko rynnätä puutarhalle hakemaan orvokkeja, orvokkeja ja lisää orvokkeja. Matkaan kyllä takertui uusi ruukku ja uusi timattituijakin. Ne kaikki viedään tietysti etupihalle. Oho, ovi on jäänyt raolleen. Ai juu, ovikellon kyltistähän lupasin kertoa tarinan. Tässä se nyt sitten tulee:
Eräänä talvisena viikkona ovikelomme soi useita kertoja. Soittaja oli aina joku naapureista. Kerran ihan naapuritalostakin. No, ovikello soi avasin oven ja ukko-kultaa pyydettiin ovelle. Menin kylppäriin hiuksia laittamaan, mutta hetken kuluttua ukko-kulta koputti ovelle ja kysyi "Onko netti toimiva..???" vastasin "Häh, mitäh..Mikä", ja sanoin, että hetkonen vaan... tulin sitten siihen ulkooven suuhun takaisin selvittelemään mistä oli kyse ja selvisihän se.
Seuraavan kerran ovikellon soidessa olin puhelimessa lörpöttelemässä ystävättären kanssa... avasin silti oven ja taas kysytään miestä. No, hetken kuluttua ukko-kulta tulee ovelta ja kysyy missä on talosulku... neuvon ja asia on klaari.
Kolmannellakin kerralla jutustelen saman ystävättären kanssa kun ukkokulta avaa oven ja tullee kohta kysymään: "Voitko sä mennä ottamaan pari kuvaa...".
Neljännellä kerralla pyydetään ukko-kulta ovelle ja kysytään voisiko hän tulla neuvomaan kuinka kuvia saa kamerasta tietokoneelle, koska hän ei osaa sitä itse neuvoa lähettää hän vaimonsa, "kunhan se lopettaa puhelunsa", yllätys, yllätys taas saman ystävättären kanssa. Puhelun loppu meni ihan mahdottomaksi kikatukseksi, kun pahoitellen kerroin lähteväni tästä nyt "tuohon naapuriin tietokoneen käytössä auttamaan...". Olimme kuitenkin jo ehtineet sopia shoppailureissun ajankohdan, joten pääsin nopsasti opastamaan naapuria  asiassaan. Vielä tuli pari vastaavaa tapausta ovikellon soiton yhteydessä; kysyttiin miestäni ja mieheni tuli sitten kysymään minulta... Olimme kovin huvittuneita asiasta ukko-kulta ja minä.

Myöhemmin ajaessamme lähi kaupunkiin ostoksille nauroimme makeasti, ystävätär ja minä, kun kerroin tapauksista. Kuinka voikin sattua, että jokainen kysyjä onnistui kysymään asiaa jota ukko-kulta ei tiennyt. Noo, joskus vaan käy niin.
Shoppailun lomassa eksähdimme suloisen roinan kauppaan. Sieltä ystävätär bongasi kilven kiinitettäväksi ovikellomme yläpuolelle. Emme tiedä, ukko-kulta ja minä, hillitsikö se soittelua ovella vai loppuivatko asiat muuten vaan, mutta vain kerran  on haluttu tavata "Naista joka tietää kaiken" ja kerran on kohtelias romanipoika huopia kaupitellessaan kysynyt ukko-kullalta onko hän "se johtaja..." muuten on ollut melko rauhallista ovikellorintamalla. Vaikka meikäläistä on hiukan ivailtu kaikkitietävyydestä, on myös tullut myönteistä palautetta tyyliin, HAH HAH HAA... tai JES ! Tietooni tulleista viitauksista suuruuden hulluuteeni en ole välittänyt vaan olen ripustanut oveen vielä lisäksi kukkasen tervetuloa kyltille somistukseksi. Ai niin, ojennettiinhan minua kyllä sanomalla, ettei tuollainen ilmoitus ole oikein sopivaa ja saattaa herättää pahennusta, mutta en kyllä välittänyt siitäkään...

Se oli sellainen juttu se...  =)